Newspaper articles

Millainen on tulevaisuuden ihminen? Ruskeat ja pitkät täyttävät maan

Timo Jakonen

Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa tutkimusryhmineen tutkii parhaillaan suomalaisten kirkonkirjojen avulla, miten teollistuminen on vaikuttanut ihmisten niin sanottuihin tautigeeneihin. Kattava tutkimus julkaistaan kuukauden sisällä.

Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa tutkimusryhmineen tutkii parhaillaan suomalaisten kirkonkirjojen avulla, miten teollistuminen on vaikuttanut ihmisten niin sanottuihin tautigeeneihin. Kattava tutkimus julkaistaan kuukauden sisällä.

Jaana Mattila
 

Hyvästi solariumit ja itseruskettavat voiteet! Evoluutio lupaa ikirusketusta herkästi auringossa palaville, punakoille vaaleaveriköille. Sinisilmäiset blondit katoavat kokonaan, mutta samalla vaalenevat tummaihoisetkin.

Tasaisen keskiruskeat ihmislapset ovat seurausta alati kiihtyvästä globalisaatiosta, maapalloistumisesta. Ihmiset muuttavat paljon ja sekoittuvat enemmän keskenään.

Lastentekoa varten on entistä suurempi valikoima partnereita tarjolla ympäri maailmaa.

– Se ei ole enää se naapurin poika tai saman kylän tyttö, huomauttaa akatemiaprofessori, evoluutiobiologi Virpi Lummaa Turun yliopistosta.

 

Tulevaisuudessa ihminen myös kurottaa todennäköisesti yhä korkeammalle.

Parempi ravinto ja ruoan koostumus on saanut meidät kasvamaan 10–20 senttiä pidemmiksi vain sadan vuoden aikana.

Eniten ovat venähtäneet eteläkorealaiset naiset, keskimäärin 20 senttiä. Maailman pisimmät ihmiset elelevät kuitenkin Hollannissa.

– Vuonna 1914 hollantilaiset miehet olivat keskimäärin 169 senttiä, ja nyt he ovat jo 182,5 senttiä pitkiä, Lummaa kertoo.

Suomalaiset ovat sadassa vuodessa pidentyneet reilulla kymmenellä sentillä. Naisten keskipituus on nyt 166 ja miesten 180 senttimetriä.

 

Sen enempää evoluutiobiologi ei uskalla tulevaisuuden ihmistä arvioida. Niin moni asia voi vaikuttaa ja on jo muuttunut nopeasti lyhyessä ajassa.

Lääketiede kehittyy huimaa vauhtia, ympäristö on muuttunut. Ravinto on erilaista kuin ennen, ja monet tarttuvista taudeista on saatu aisoihin rokotuksilla.

Kaupungistuminen on siirtänyt ihmisten elämää siisteihin ja lämpötilaltaan vakaisiin sisätiloihin, jossa suurin uhka ihmisen olemassaololle tuntuu olevan teknologian vauhdilla etenevä kehitys.

Vielä ei tiedetä, miten se kaikki vaikuttaa ihmisten kehoihin.

 

Se kuitenkin tiedetään, että omat geenimme ovat kääntyneet meitä vastaan.

– Meille on nyt paljastumassa uusia haittapuolia geeneistä, jotka olivat ennen meille hyödyllisiä ja ovat sen takia yleistyneet keskuudessamme, Lummaa sanoo.

 

Hän tarkoittaa niin sanottuja tautigeenejä, jotka altistavat nykyihmistä sepelvaltimotaudin, Alzheimerin ja syövän sairastumiselle – yleisimmät kuolinsyyt muun muassa Suomessa.

Ennen samat geenit olivat yhteydessä korkeaan hedelmällisyyteen. Ne olivat tarpeen, jotta lapsia tehtiin paljon, koska vain osa lapsista jäi henkiin.

Ihmiset kuolivat kuitenkin nuorempina, jolloin geenien haittavaikutukset eivät ehtineet näkyä. Haitat tulevat esiin vasta vanhemmalla iällä.

Se selittää Lummaan mukaan osaksi sitä, miksi pitkään elävien nykyihmisten kuolinsyyt ovat nopeasti muuttumassa.

 

Luonnonvalintaa tutkinut Lummaa ennustaa, että luonnonvalinta alkaa pikkuhiljaa karsia haitallisia geenejä elimistöstämme pois. Sen toteamiseen menee kuitenkin useita sukupolvia.

Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa olosuhteisiin parhaiten menestyneiden ja sopeutuneiden yksilöiden ominaisuudet alkavat yleistyä ja huonommin sopeutuneiden ominaisuudet hävitä eri sukupolvien aikana.

Lummaa muistuttaa, että tulevaisuudessa sairauksien haittoja voidaan poistaa ehkä lääketieteenkin keinoin. Luonnonvalinnan ei tarvitse toimia.

– Tavallaan poistamme ne itse.

Myös ihmisten omat, pienetkin valinnat elämässä voivat muuttaa kehityksen suuntaa.

– Kuka valitaan partneriksi, kenen kanssa saadaan lapsia, millaiset ihmiset lisääntyvät ja ketkä eivät hanki lapsia. Niillä voi olla vaikutusta tautigeenien yleisyyteen tulevaisuudessa, Lummaa toteaa.

 

Professori arvioi, että lähes puolessa maailman valtioista syntyy nykyään kaksi tai vähemmän lasta per nainen.

– Syntyvyys on jo laskenut alle kantokyvyn monissa Euroopan maissa.

Se on hänen mukaansa oman valintamme seurausta, ei luonnonvalinnan. Kun lapsikuolleisuus väheni, lapsia alettiin tehdä vähemmän.

Tutkimusten mukaan koulutetuimmat naiset saavat nykyään vähiten lapsia. Lummaa ei lähtisi siitä päättelemään, miten se vaikuttaa esimerkiksi ihmiskunnan älykkyyteen tulevaisuudessa. On edelleen sattuman varassa, kenen geenit siirtyvät sukupolvelta toiselle.

– Luonnonvalinta ei ole sitä, että olemme kehittymässä älykkäämmiksi tai paremmiksi. Se on sitä, kuka on parhaiten sopeutunut jatkamaan sukua missäkin oloissa.

Oli lopputulos tulevaisuuden ihmisestä mikä hyvänsä, yksi asia on Lummaan mukaan varmaa.

– Globalisaation takia pysymme yhtenä lajina.

 

Toisesta tuli simpanssi, toisesta ihminen

Otsikot lupaavat suurta käännettä. "Fossiililöytö: Ihmislaji vanheni sadallatuhannella vuodella", "Esi-isämme muuttivat Afrikasta noin 50 000 vuotta aiemmin kuin olemme luulleet", "Ensimmäinen esi-ihminen löytyikin Euroopasta?"

Evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin yliopistosta ei pidä vuoden sisällä julkaistuja uusia löydöksiä edes yllättävinä.

Esimerkiksi Bulgariasta löydetty 7,2 miljoonaa vuotta vanha hammas lähinnä naurattaa häntä.

– Voi, voi, ystäväni innostuivat liikaa. Ei se ole mitään, se on ihmisapina. Se on vain yksi hammas.

Niitä on löytynyt aiemminkin Euroopasta. Ihminen on edelleen saanut alkunsa Afrikasta.

 

Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentin Markus J. Rantalan mukaan ihmisen evoluutiolle ei ole merkitystä, millä vuosituhannella ihminen on siirtynyt Afrikasta muualle.

Ongelmana on tällä hetkellä ihmislajin määritelmä.

– Jossain vaiheessa on väitetty, että jopa yhdeksän eri ihmislajia olisi ollut elossa yhtä aikaa. Mutta olivatko ne oikeasti eri lajeja? Pelkästään fossiileja tutkimalla sitä ei saada selville.

Esimerkiksi neandertalilaisia ja nykyihmisiä on pidetty eri ihmislajeina, mutta ne ovat lisääntyneet keskenään. Lajimääritelmän mukaan eri lajit eivät voi saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Neandertalilaisten ja nykyihmisten jälkeläiset ovat elinkykyisempiä kuin kumpikaan alkuperäisistä ja elää porskuttavat edelleen. Esimerkiksi eurooppalaisten geeneissä on yhä 1–4 prosenttia neandertalilaisen dna:ta.

Kun geeniperimä on tullut mukaan selittämään ihmisen menneisyyttä, evoluution kulusta on tullut entistä monimutkaisempi vyyhti.

– Jos joku väittää ymmärtävänsä tämän, ei ole tutustunut aiheeseen ollenkaan, Rantala hymähtää.

 

Mitään radikaalia muutosta ihmisen kehityshistoriaan evoluutiobiologi ei silti lupaa. Päälinja on jo selvillä.

Ihminen ja simpanssi eroavat perimältään vain 1,4 prosenttia. Se kertoo siitä, että ihminen ja simpanssi ovat lähisukulaisia, joiden yhteinen kantamuoto eleli noin 7,5 miljoonaa vuotta sitten.

Mikä sitten sai ihmisapinan kehittymään ihmiseksi? Moni teoria siitä on jo kumottu.

Yksi uusi selitys on ilmastonmuutos. Niillä Afrikan alueilla, joilla ihminen kehittyi, oli voimakasta ilmastollista vaihtelua.

– Oli kosteita ja kuivia aikoja. Ihminen joutui jatkuvasti sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin, joissa kulttuuriset innovaatiot auttoivat meitä nopeammin kuin biologiset, Rantala kertoo.

Ihmisaivojen nopeaa kehittymistä selittää myös seksuaalinen käyttäytyminen.

– Kumpikin sukupuoli suosii parinvalinnassa älykkyyttä. Väitetään, että kielen synnyn ratkaiseva tekijä on ollut parinvalinta.

Toisin sanoen teorioiden mukaan ihmisapina joutui keksimään, miten selvitä alati vaihtuvissa, karuissa sääoloissa. Selvitäkseen oli opittava myös kommunikoimaan lajitovereiden kanssa. Porukan älyköt menestyivät – ja himoitsivat toisiaan. Ja niin ihmisen aivot alkoivat kasvaa.

 

Yksi ihmisen varhaista historiaa mullistava tieto on selvitetty Rantalan mukaan fossiililöydösten ympäristöstä. Ihminen ei syntynyt Itä-Afrikan savanneilla kuten oppikirjat väittävät. Alueet olivat silloin kosteikkoja. Savannilla ei nimittäin muodostu fossiileita.

Myöskään sademetsissä ei muodostu fossiileja, mikä selittää evoluutiobiologin mukaan sen, ettei simpanssin kehittymisestä nykyiselleen ole löytynyt yhtään jäännöksiä.

– Meillä on todella huono kuva siitä, mitä Afrikassa ylipäätään on tapahtunut. Fossiloituminen on niin harvinainen tapahtuma ja vielä harvinaisempaa on, että sattuisimme löytämään sen.

Siinä geeniperimän selvittäminen on tullut avuksi. Geenit kertovat, että ihminen on kehittynyt Afrikassa.

 

Tällä hetkellä tutkijat esittävät, että nykyihminen on vaeltanut Afrikasta maailmalle useita kertoja.

Ensimmäinen seurue lähti noin 120 000 vuotta sitten. Suurin muutto oli 60 000 vuotta sitten, ja siitä muuttoaallosta kaikki nykyiset Afrikan ulkopuolella elävät ihmiset polveutuvat.

Rantalan mukaan ihminen kehittyi nykyiselleen risteytymällä erilaisten ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Se selittää muun muassa eroja nykyihmisten piirteissä.

Esimerkiksi Eurooppaan myöhemmin tulleet nykyihmiset risteytyivät aiemmin Eurooppaan tulleiden neandertalilaisten kanssa, jotka olivat pohjoisen oloissa muuttuneet roteviksi ja vaaleaihoisiksi, ja joilla oli suurempi pää kuin nykyihmisillä.

Sukulaislajiensa kanssa pariutuneelta nykyihmiseltä on tunnistettu neandertalilaisen ja denisovanihmisen geenien lisäksi myös tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Rantala kuvaileekin ihmisen sukupuuta mieluummin pensaaksi. Oksia on niin monia. Kunhan teknologia kehittyy, pensaan selvittämisessä päästään ajallisesti yhä kauemmas.

Tutkija Virpi Lummaa loi mummoteorian

06.11.2017 teksti Marianna Laiho, kuvat Pasi Leino ja Lummaan perheen kotialbumi

Virpi Lummaan pojat käyvät kansainvälistä koulua Turussa. Iltaisin puuhaillaan yhdessä. Äiti jatkaa töitä, kun pojat ovat menneet nukkumaan.

Virpi Lummaan pojat käyvät kansainvälistä koulua Turussa. Iltaisin puuhaillaan yhdessä. Äiti jatkaa töitä, kun pojat ovat menneet nukkumaan.

Mitä yhteistä on entisajan ikääntyvillä naisilla ja norsunaarailla? Se selviää evoluutiobiologi Virpi Lummaan mummoteoriasta. Tutkijan omassa yksinhuoltaja-arjessakin mummolla on tärkeä rooli.

 

Turun yliopiston biologian laitokselta ajaa evoluutiobiologi Virpi Lummaan kotiin Littoisiin vartissa. Pitkästä aikaa aurinko paistaa.

Ensiksi omakotitalosta pääsee ulos Erkki. Kuuluu vain vieno röf-röf ja pienten sorkkien rapinaa, kun minipossu pujahtaa takapihan pusikkoon. Parasta nostaa kenkänsä tuolille, ettei vasta kuukauden talossa asunut possu löydä niitä. Se kerää mielellään yhtä ja toista lattialta pesäänsä ja menee itse kasan alimmaiseksi.

Etsin eilen punaista mekkoani. Erkin pesästähän se löytyi, Lummaa nauraa.

Ennen kuin istumme keittiön pöydän ääreen teekuppien ääreen pohtimaan, mitä yhteistä on ihmismummoilla ja norsunaarailla, on päästettävä Lempo oven takaa huoneeseen.

Se on kiltti, mutta hyvin innokas uusista ihmisistä, Lummaa varoittaa.

Kohta jo pienen karhun kokoinen newfoundlandinkoira juoksee luokseni ja työntää kuonoaan syliini. Kun tervehdykset on vaihdettu, se menee omiin oloihinsa.

Virpi Lummaa. Ammatiltaan evoluutiobiologi ja akatemiaprofessori.
Moni tutkija suuntautuu ulkomaille, mutta Lummaa päätti hakea akatemian professuuria Suomesta parinkymmenen Sheffieldin yliopistossa Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Tutkimustyön ja yksinhuoltaja-arjen yhteensovittaminen tuntui onnistuvan parhaimmin Suomessa. Tärkeänä valttina oli myös oma äiti, lasten mummo.

Lummaa on asunut Turussa nyt reilun vuoden. Mukana seurasivat hänen 10- ja 7 -vuotiaat poikansa, Lempo ja kymmenhenkinen monikansallinen tutkimusryhmä. Lummaa oli etukäteen pelännyt, miten tutkijat suhtautuisivat pimeyteen, suomalaisen jurouteen ja byrokratiaan.

Olin vieläpä mainostanut, että Suomessa on lämpimät kesät, eikä sada kuten Englannissa. Jouduin aika lailla selittelemään viime kesänä.

Haastattelupäivän Lummaan tutkimusryhmä vietti mustikassa.

Haave sumuisten vuorten gorilloista muuttui mopoiluksi Utsjoella

Nuori Virpi kulki Konginkankaan metsissä ja luki elämäkertoja seikkailijoista. Vaikutuksen tekivät erityisesti Dian Fossey ja Jane Goodall. Ensimmäinen tutki vuorigorilloja Ruandassa ja jälkimmäinen simpansseja Tansaniassa.

Aloitettuaan biologian opinnot Turun yliopistossa Lummaa huomasi nopeasti, ettei tie viidakkoon käy helposti. Biologian opiskelijat tutkivat lähinnä pöllöjä tai tunturimittareita, perhoslajia, josta Lummaallakin on kokemusta.

Hän oli uransa alussa kesätöissä Utsjoella tehtävänään seurata tunturimittareiden kasvamista puihin kiinnitetyissä pusseissa. Syksyllä ohjaaja pyysi irrottamaan oksat. Lummaa otti mopon ja lähti tunturiin, sahasi oksat ja toi ne ohjaajalle.

”Pitäisi vielä tietää, mikä oksa on mistäkin puusta”, ohjaaja sanoi.

Olin kauhuissani. Lähdin takaisin ja yritin selvittää asiaa sovittelemalla puiden ja oksien leikkausjälkiä toisiinsa, hän muistelee.

Tunturimittarit eivät olleet hänen juttunsa. Hän otti koiranpennun, joten seuraavana kesänä oli mahdotonta lähteä kenttätutkimuksiin.

Kirkonkirjojen mukaan isoäideistä oli lapsille hyötyä mutta isoisistä ei

Miksi nainen elää menopaussin jälkeen jopa vuosikymmeniä? Tätä Lummaa oli pohtinut usein opiskelijansa Mirkka Lahdenperän kanssa. Ilmiö on ainutlaatuinen, sillä lähes kaikkien lajien naaraat kuolevat aika pian lisääntymiskyvyn hävittyä. Jopa simpanssi elää vaihevuosien jälkeen vain joitakin vuosia.

Selitykseksi tarjoillaan yleensä nykylääketiedettä. Se ei Lummaan mukaan selitä asiaa tyystin, sillä ihmiset ovat eläneet 6070-vuotiaiksi ennenkin. Tilastollinen elinikä oli entisaikaan alhainen, koska lapsikuolleisuus oli suurta.

Ainutlaatuista on myös se, että ihminen tekee lapsia muutaman vuoden välein. Edellistä saatetaan vielä imettää, kun seuraava on jo tulossa.

Simpanssin poikanen osaa vähintään hankkia oman ruokansa, ennen kuin emo alkaa odottaa uutta poikasta.

Miksi nainen elää menopaussin jälkeen jopa vuosikymmeniä?

Lummaa päätyi tutkimaan ikääntyvien naisten elinaikaa kirkonkirjoista ja havaitsi, että mitä kauemmin isoäiti eli, sitä enemmän tyttären perheessä oli lapsia. Lapset pysyivät huomattavasti paremmin hengissä verrattuna niihin perheisiin, joissa mummoa ei ollut. Äidit tarvitsivat siis apua selvitäkseen urakasta. Syntyi mummoteoria.

Isoisistä ei sen sijaan ollut paljoakaan hyötyä. Päinvastoin. Kirkonkirjojen perusteella lapsenlapsia kuoli jopa enemmän niissä perheissä, joissa oli pappa.

Syytä kirkonkirjoista ei näe, joten sitä voi vain arvailla. Ehkä pappa juopotteli, söi liian ison osan perheen ruoista tai passautti itseään mummolla niin, ettei tämä ehtinyt hoitaa lapsenlapsia?

Ihan tässä nykynaista kauhistuttaa! Jos papasta ei ole ollut mummoksi, ja lapsia on pidetty hengissä mummojen voimin, onko feministien puhe tasa-arvosta ja työnjaosta ihan turhaa?

Tämäntapaista lienee jokunen muukin miettinyt, sillä Lummaa tutkimusryhmineen on saanut jonkin verran närkästynyttä palautetta. Muutamat vanhemmat naiset ovat ilmoittaneet aikovansa nauttia elämästä sen sijaan, että hoitaisivat vielä toisenkin lapsikatraan.

Lummaa rauhoittelee, ettei mummoteoriaa voi suoraan sovittaa nykypäivään. Eroa on jo siinä, että lääketieteen ansiosta lapsikuolleisuus on vähäistä.

Lapsia hoitavien pappojenkaan ei kannata hermostua.

Ihminen on lajina käsittämättömän taipuisa, ja kulttuurinen joustavuus suurta. Perhemallejakin on ollut ja on edelleen paljon. Papoilla on mahdollisuus olla nykypäivänä hoivaavia.

Eivätkä entisajatkaan ole romantisoitavissa: aina naiset eivät hoivanneet sovussa. Esimerkiksi miniän ja anopin välille saattoi syntyä konflikteja varsinkin silloin, jos anoppi oli vielä synnytysiässä.

Kirkonkirjojen mukaan lapsikuolleisuus oli suurempaa, jos talossa oli kaksi vauvaa yhtä aikaa.

Monet nykypäivän isovanhemmat kuitenkin haluavat pitää lapsenlapsiin tiiviit välit. Tutkimusten mukaan isovanhemmilla onkin lapsen kehitykseen positiivinen vaikutus.

Kahden pojan puolipäivähoito maksoi tuhat puntaa kuussa

Lummaan pojat kaipasivat aluksi Suomessa Englantiin jääneitä kavereitaan. Nyt he ovat saaneet jo uusia ystäviä.

Lummaan pojat kaipasivat aluksi Suomessa Englantiin jääneitä kavereitaan. Nyt he ovat saaneet jo uusia ystäviä.

Kahden pojan yksinhuoltajana Lummaakin on tarvinnut äitinsä apua tämän tästä. Arki Englannissa oli aika haasteellista kahden pojan ja kolmen koiran yksinhuoltajana.

Lummaan mukaan tutkijoilla, etenkin naisilla, on Isossa-Britanniassa hyvin vähän lapsia. Kun työpäivä venyy pitkäksi eikä edullista päivähoitoa ole, uran luominen on vaikeaa.

Lummaa maksoi tuhat puntaa kuussa saadakseen lapsensa puoleksi päiväksi hoitoon. Virallista äitiyslomaakin oli vain neljä kuukautta. Vasta viime aikoina asiasta on alettu saarivaltiossa keskustella kunnolla.

Orivedellä asuva äitini hoiti poikia paljon jo tuolloin työmatkojeni aikana. Järjestelyt olivat kuitenkin melkoiset, kun vein pojat lentokoneella ensin Mancesterista Suomeen, tai äitini haki heidät ja isäni lensi Englantiin hoitamaan koiria.

Poikien suhde mummoonsa onkin kasvanut vahvaksi.

Eilenkin nuorempi pojista raportoi äidilleni kolmesti puhelimessa, mitä päivän aikana oli tapahtunut.

Lontoossa asuneista koirista kaksi on kuollut, mutta uusia tuli tilalle. Lummaan nykyisistä kolmesta koirasta kaksi on sijoitettuna, mutta hänellä on optio teettää niillä pentuja.

Ajattelin, että poikien elämä Suomessa olisi kuin oma lapsuuteni Konginkankaalla: lapset tulevat ja menevät itsenäisesti, eikä heitä tarvitse kuskata ja vahtia kuten Englannissa.

Ihan niin se ei ole mennyt. Pojat käyvät Turussa kansainvälistä koulua, joten asuinpaikka piti valita sen mukaan.

Vanhempi voisi kulkea pyörällä, mutta nuorempi ei, joten heitä on pakko kuskata autolla.

Lempo on välillä Lummaan mukana yliopistolla, ettei se joudu olemaan liian kauan yksin.

Työmatkojeni aikana myös opiskelijat ovat hoitaneet poikia ja ruokkineet eläimiä.

Jos sukulaisista ei löydy apua, kannattaa muistaa varamummot ja -vaarit!

Historiassa ei ole ennen nähty nykyisenkaltaista tilannetta, jossa länsimaisen perheen äiti saattaa olla kolmekin vuotta yksin kotona hoitamassa lapsia. Oletuksena vieläpä, että yksin pitäisi selvitä.

Jos pää meinaa hajota tai ei tunne pärjäävänsä, ei se ole mikään ihme, Lummaa lohduttaa.

Aina äidillä ei ole muita ihmisiä lasten isää, isovanhempia, sisaruksia, isompia lapsia, naapureita tai kylän väkeä ottamassa vastuuta.

Jos sukulaisista ei löydy apua, kannattaa muistaa varamummot ja -vaarit!

Käsityksemme perheestä heijastuu myös maahanmuuttajien käännytyspäätöksiin, joissa isoäitejä ei hyväksytä perheenjäseniksi. Se voi tuntua heistä täysin käsittämättömältä.

Kaikki muuttui, kun norsututkija tunkeutui Lontoossa samaan taksiin

Norsunaaras voi saada poikasen jopa yli 60-vuotiaana, hoitaa samaan aikaan omaa poikastaan ja toimia mummuna.

Virpi Lummaa on tutkinut norsuja Myanmarissa. Norsunaaras voi saada poikasen jopa yli 60-vuotiaana, hoitaa samaan aikaan omaa poikastaan ja toimia mummuna.

Melkoinen käänne Lummaan uralla tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun hän oli puhumassa mummoteoriasta seminaarissa Lontoossa. Hän odotteli taksia rautatieasemalle, kun myanmarilainen tutkija Khyne Mar vetäisi häntä hihasta. Tällä oli tärkeää asiaa, mutta Lummaa sanoi, ettei millään ehdi, kun juna lähtee juuri. Mar hyppäsi taksiin mukaan ja alkoi selittää.

Tällä eläkkeelle jäävällä tutkijalla oli tarkat tiedot Myanmarin työnorsuista viiden sukupolven eli sadan vuoden ajalta. Niiden syntymät, kuolemat ja sairaudet oli tilastoitu maassa, jossa ei vieläkään tiedetä tarkalleen edes väkimäärää.

Ei ollut sattuma, että Mar tarjosi siististi tietokantaan dokumentoitua aineistoa juuri Lummaalle. Hän oli nimittäin havainnut, että mummonorsun läsnäolo laumassa auttaa ratkaisevasti poikasten henkiinjäämisessä.

Jo taksimatkan aikana vakuutuin, että tämä on minun juttuni. Pääsin sittenkin toteuttamaan seikkailevan biologin fantasiaani.

Myöhemmin hänen ja tutkija Mirkka Lahdenperän tekemissä tutkimuksissa Khyne Marin hypoteesi poikasten henkiinjäämisestä tuli todistettua oikeaksi. Norsunaaras voi saada poikasen jopa yli 60-vuotiaana, hoitaa samaan aikaan omaa poikastaan ja toimia mummuna.

Naarasnorsut elävät matriarkaattisissa laumoissa, eivätkä urokset hoida poikasia lainkaan. Luonnossa elävä urosnorsu saattaa käydä parittelemassa useamman lauman naaraan kanssa ja häipyä sitten sinne, mistä tulikin.

Ensimmäiseksi Lummaan piti selvittää, mikä maa Myanmar, jota ennen Burmaksi kutsuttiin, oikein on. Kesti pari vuotta, että hän sai kuntoon luvat, jotta pääsi maahan, joka oli ollut pitkään suljettuna.

Pojat ovat olleet Virpi Lummaan mukana työmatkoilla Myanmarissa. He ovat päässeet pussittamaan ja punnitsemaan norsun kakkaa.

Pojat ovat olleet Virpi Lummaan mukana työmatkoilla Myanmarissa. He ovat päässeet pussittamaan ja punnitsemaan norsun kakkaa.

Pojat olivat tuolloin neljä- ja yksivuotiaat. Ensimmäiselle matkalleen Lummaa ei heitä ottanut, mutta sen jälkeen pojat ovat olleet mukana monta kertaa.

Englannissa lapsia ei voi ottaa pois koulusta kesken lukuvuoden edes pieneksi aikaa. Ei auttanut, vaikka kuinka lupasi, että kaikki koulutehtävät tehtäisiin asianmukaisesti.

Pojilla olikin sitten aika monta kertaa ”vesirokko”, Lummaa nauraa.

Onneksi Suomessa ajatellaan, että norsuihin ja Myanmariin tutustuminen on oppilaalle niin hieno kokemus, että tämä voi olla sen ajan pois koulusta.

Myanmar on osoittautunut ystävälliseksi maaksi, jossa aina joku on ollut viemässä poikia kalaan tai tarjoamassa ruokaa. Kavereitakin on löytynyt paikallisista lapsista.

Nyt isompana pojat ovat olleet myös mukana tutkimuksessa pussittamassa ja punnitsemassa norsun kakkaa.

Minipossu Erkki on varsinainen apurahaelätti

Littoisissa minipossu Erkki syö sitä, mitä muutkin perheenjäsenet.

Littoisissa minipossu Erkki syö sitä, mitä muutkin perheenjäsenet.

Virpi Lummaa sanoo, ettei hän ole luonut uraa suunnitelmallisesti. Se on syntynyt sattumien ja valintojen seurauksena. Tällä hetkellä hänen tutkimusryhmänsä selvittää luonnonvalinnan muutosta yhteiskunnan modernisoiduttua.

Viime vuosikymmenien aikana on tapahtunut käänne: lapsia saadaan huomattavasti vanhempina kuin ennen. Kaikki eivät hanki omasta tahdostaan lapsia ollenkaan. Ennen luonnonvalinta määritteli, keistä tuli aikuisia, nyt pohditaan geneettisten linjojen päättymistä.

Kovin pitkälle tulevaisuuttaan Lummaa ei suunnittele.

Ehkä Afrikan apinoita voisi vielä tutkia? Tai miekkavalaiden menopaussia? Tai sitten jotain muuta.

Kun Lummaa alkoi tutkia ihmisiä kirkonkirjoista, oli se melko poikkeuksellista, sillä evoluutiobiologit tutkivat yleensä eläimiä. Lummaa koki, ettei häntä otettu oikein vakavasti. Hänen esitelmiinsäkin suhtauduttiin seminaareissa jonkinlaisina hupipaloina.

Nykyään on toisin. Monet evoluutiobiologit tutkivat ihmistä luonnonvalinnan näkökulmasta.

Lummaa haki jokin aika sitten vaikeasti saatavaa apurahaa eurooppalaiselta tutkimusrahoittajalta ERC:ltä.

Tulin sanoneeksi, että jos saan sen, otan minipossun.

Lummaalle myönnettiin apuraha, ja kauan harkittu possu tuli taloon.

Apurahalähteen mukaan nimensä saanut Erkki kipittää perässämme ja haluaa osallistua kaikkeen. Vieraaseen se suhtautuu uteliaasti, vaikkei anna oitis rapsuttaa.

Lummaa valistaa, että siat kokeilevat rajojaan teini-iässä, jonka ne saavuttavat vuoden vanhana tai aiemminkin. Toistaiseksi Erkki väistää Lempoa, mutta tilanne voi pian muuttua.

Lempo saattaa Erkin pomottamisen kuitenkin sietää, sen verran rento kaveri se on.

Kello on kolme, ja pojat pitää hakea koulusta. Erkki laitetaan lapsiportin taakse, ja Lempo jää vahdiksi.

Näyttää siltä, että kohta sataa.

Virpi Lummaa. Ammatiltaan evoluutiobiologi ja akatemiaprofessori.
Kuka?

Virpi Lummaa

Syntyi Helsingissä vuonna 1974.

Ammatiltaan evoluutiobiologi ja akatemiaprofessori.

Harrastaa koirankasvatusta, pihahommia ja maalausta silloin harvoin, kun ehtii.

Rentoutuu koiran kanssa pitkällä lenkillä tai riippumatossa hyvän kirjan kanssa.

Ilahtuu: Mistä vaan maailman pikkuihmeestä! Esimerkiksi kivojen erilaisten ihmisten tapaamisesta tai uusiin paikkoihin matkustelusta.

Aikoo vielä: Vaikka mitä! Ainakin toteuttaa nuoruuden haaveen ja matkustaa Pääsiäissaarelle kadonneen kulttuurin patsaita ihmettelemään sekä verestää ratsastustaitojaan yhdessä poikiensa kanssa.

 

 

Virpi Lummaa selvittää tutkimusryhmineen, kuinka
ympäristön muuttuminen vaikuttaa luonnonvalintaan
niin suomalaisilla nykyihmisillä kuin myanmarilaisilla
työnorsuillakin.

TURUN YLIOPISTON akatemiaprofessori
Virpi Lummaa haaveili
eläinrakkaana lapsena pääsevänsä aikuisena
tutkimaan simpansseja Afrikkaan.
– En ollut varma, mitä siihen
täytyisi opiskella, mutta koska biologia
kiinnosti koulussa, päädyin opiskelemaan
sitä yliopistossa. Aika nopeasti
kävi kuitenkin selväksi, ettei Turussa mitään
apinoita tutkita, evoluutiobiologi
Lummaa kertoo nauraen.
Pro gradu -tutkielmaa tehdessään
hän tutustui kansainvälisestikin merkittävään
aineistoomme eli suomalaisiin
kirkonkirjoihin, joissa on tarkkoja tietoja
ihmisistä yli 12 sukupolven ajalta. Ihmisten
tutkimisen piti olla hänelle vain
välietappi, josta voi jatkaa myöhemmin
muiden kädellisten tutkimiseen.
sukulaisten lähelle Suomeen. Suomen
Akatemian professuurin myötä sain
tähän mahdollisuuden, hän kertoo
paluustaan kotimaahan.

Kaksi ERC-rahoitteista
tutkimusta

Lummaa on saanut ERC-apurahan
kahteen tutkimusprojektiinsa. Ensimmäinen,
runsaan miljoonan euron
VIRPI LUMMAA:
Saamme tutkimuksesta
enemmän irti, kun
voimme hyödyntää
ihmispuolen
asiantuntijoita ja
eläinlääkäreitä.
11 EUROPA TEEMA 2017
TEEMAEU:N TUTKIMUSRAHOITUS
starter-ERC, rahoitti 2008–2014 kirkonkirjoista
saatavan aineiston keräystä
ja tutkimusta. Lummaa on selvittänyt
tämän aineiston pohjalta, millaisia
vaikutuksia yhteiskuntamme modernisoitumisella
on ihmisen evoluutioon.
Ihminen on poikkeava pitkäikäinen
laji siinä mielessä, että elämme pitkään
vielä menopaussin jälkeenkin. Lummaa
on tutkinut muun muassa, mitä merkitystä
isovanhemmilla on suvun lapsilukuun
ja lastenlasten menestykseen.
Toinen ERC-rahoitteinen tutkimus
on parhaillaan käynnissä. Myanmarin
norsuja tutkivaan hankkeeseen
myönnettiin kaksi miljoonaa euroa
Consolidator-ERC-rahoitusta. Kyseessä
on harvinainen mahdollisuus tutkia
pitkäikäistä eläinlajia monipuolisesti,
koska norsuyksilöistä on tarkat tiedot
syntymästä kuolemaan. Kaakkois-Aasiassa
sijaitsevan Myanmarin väkilukuarviot
heittävät eri lähteissä kymmenelläkin
miljoonalla, mutta norsut siellä
tunnetaan tarkasti. Norsut ovat valtion
omistuksessa, ja niistä on olemassa
poikkeuksellisen systemaattinen aineisto
yli sadan vuoden ajalta, brittihallinnon
ajoista lähtien.
Kaikki norsut on tatuoitu, ja eläinlääkäri
käy tarkastamassa ne vähintään
kerran kuukaudessa. Jokaisesta norsusta
on oma kansionsa, johon on merkitty
syntymä- ja kuolintietojen lisäksi havaitut
sairaudet, annetut hoidot ja lääkkeet
sekä jälkeläisten syntymät.
– Pitkäikäisiä eläinlajeja ei pystytä
normaalisti tutkimaan näin perusteellisesti,
koska tutkittava eläin elää lähes
yhtä kauan kuin tutkijansa. Nyt meillä
on käytettävissämme tämä harvinaisen
kattava demografinen aineisto, jonka
voi yhdistää käsitykseen norsujen lisääntymisestä
ja elossa säilymisestä. Voimme
myös ottaa norsuista verinäytteitä, joten
pystymme yhdistämään aineistoon
fysiologisen ulottuvuudenkin, hän
mainitsee.

Apurahat myönnettiin
oikeaan aikaan

Hyvän tutkimusryhmän kokoaminen
vaatii rahaa, eikä näkyvyyskään ole
haitaksi.
– Sain molemmat ERC-apurahat
parhaaseen mahdolliseen aikaan.
Ensimmäistä hakemusta kirjoittaessani
poikani oli viisiviikkoinen. En olisi
pystynyt työskentelemään heti täydellä
teholla. Oli mahtavaa, että pystyin
palkkaamaan ryhmääni korkeatasoisia
huippututkijoita, hän iloitsee.
Arvostetun apurahan saaminen oli
Lummaan mukaan myös yhtenä tekijänä
hänen pestinsä vakinaistamiseen
Sheffieldin yliopiston evoluutiobiologian
apulaisprofessorina.
Ja kun tieto ryhmän olemassaolosta,
tutkimusaiheesta ja rahoituksesta kiirii
eteenpäin, yhteistyökuviot lisääntyvät:
halukkaita tutkijoita ilmoittautuu
ryhmään ja tulee kyselyitä, voiko joku
toinen tutkija käyttää aineistoa omiin
tutkimuksiinsa.

Norsujen ja ratsastajien
suhde on muuttumassa

Näissä kahdessa Lummaan tutkimusryhmässä
ovat olleet mukana osin
samat henkilöt.
– Saamme tutkimuksesta enemmän
irti, kun voimme hyödyntää ihmispuolen
asiantuntijoita ja eläinlääkäreitä.
Näin pystymme tutkimaan esimerkiksi
norsujen ja niiden henkilökohtaisten
ratsastajien suhdetta sekä sen vaikutusta
norsujen hyvinvointiin.
Norsut ovat olleet Myanmarissa
arvostettuja työeläimiä. Niiden ratsastajat
eivät pääse rikastumaan työllä,
mutta ammatti on kunnioitettu. Se on
perinteisesti opittu isältä pojalle. Ikävä
kyllä ammattiin ei ole nykyään tunkua.
Maa on avannut oviaan kaupankäynnille,
joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden
suurempiin ansioihin kuin ratsastajana.
– Norsuille on stressaavaa, jos ratsastajat
vaihtuvat eikä heillä ole kokemusta
ratsastamisesta tai ymmärrystä norsujen
sielunmaisemasta. Tämä näkyy pahimmillaan
väkivaltana norsuja kohtaan,
Lummaa kertoo surullisesta kehityssuunnasta.
Suurin osa norsujen tutkimusaineistosta
on tietokoneella, mutta tutkimusryhmäläiset
käyvät silloin tällöin myös
paikan päällä. Lummaakin käy Pohjois-
Myanmarissa kerran tai pari vuodessa.
– Voi sanoa, että lapsuudenhaaveeni
seikkailusta viidakossa on jossakin
määrin toteutunut sittenkin! Siihen
on tarttunut tosin jo ripaus realismia.
Muutama viikko niissä olosuhteissa
menee kyllä, mutta sitten alan jo kaivata
kotiin.
Katso myös video, jolla Virpi
Lummaa kertoo perheitä koskevasta
tutkimuksestaan
. Englanninkielinen
video juhlistaa ERC:n 10-vuotista
toimintaa.
TEKSTI SARI ALHAVA

Professor Virpi Lummaa and the baby elephant twins in Myanmar
Evoluutiobiologi Virpi Lummaa on tutkinut, miten isoäidit ovat auttaneet lastenlapsia pysymään hengissä. Nyt hän tutkii Myanmarin työnorsuja, joille mummot ovat yhtä tärkeitä. Kiintoisa kysymys on, miksi stressaantuneiden norsuemojen jälkeläiset vanhenevat muita nopeammin.

Norsunpoikaset saavat juoksennella viisivuotiaaksi vapaina Myanmarin savotoilla, kertoo Virpi Lummaa. (KUVA: John Jackson)
Arja Kivipelto HS
Julkaistu: 26.9. 2:00 , Päivitetty: 26.9. 8:57

Myanmarin työnorsut nousisivat kärkeen, jos maailmasta valittaisiin ryhmä, jonka terveys tunnetaan tarkimmin ja pisimmältä ajalta.
Niiden nimet, henkilötunnukset, syntymät, mahdolliset pyydystystavat, kesytysiät, sairaudet ja kuolinsyyt on kirjattu ylös yli sadan viime vuoden ajalta.
Lisäksi eläinlääkärit ovat joka toinen viikko tarkastaneet, ovatko ne kyllin hyvässä kunnossa korjaamaan puuta viidakosta.

Kymmenisen vuotta sitten evoluutiobiologi Virpi Lummaa sai haltuunsa rekisterin, joka sisältää 10 000 norsun koko elämän kattavat terveystiedot.
Nyt hän on akatemiaprofessori Turun yliopistossa ja johtaa ryhmää, joka tutkii viidestä tai kuudesta norsusukupolvesta kerättyjä lokikirjoja.

Tiimin toinen tärkeä aineisto on koottu suomalaisista kirkonkirjoista. Se sisältää 15 sukupolvea suomalaisia 1700-luvulta nykypäivään, ja siihen perustuvat Lummaan kuuluisat mummohypoteesia koskevat tutkimukset.
Lummaan työ vahvisti, että isoäidit ovat edistäneet lastenlastensa pysymistä elossa menneinä vuosisatoina, jolloin taudit tappoivat ison osan pikkulapsista.

Mummohypoteesi näyttää pätevän myös Myanmarin norsujen savotoilla, Lummaa toteaa.
”Jos mummonorsu on samassa paikassa töissä tyttärensä kanssa silloin, kun tämä synnyttää ensimmäisen kerran, poikasen todennäköisyys selvitä kriittisistä varhaisista vuosista kasvaa. Mitä enemmän omaa jälkikasvua mummonorsulla on, sitä parempi isoäiti se on.”
Kun nuoren emon äiti on lähellä, sen poikasen kuoleman riski on kahdeksan kertaa pienempi kuin poikasella, jonka isoäiti on kaukana. Tuloksen julkaisivat Lummaa ja Mirkka Lahdenperä Scientific Reports -lehdessä viime vuonna.

Läsnä oleva äiti lyhensi tyttären synnytysten välejä vuodella.

Norsujen poikaskuolleisuus ennen viidettä ikävuotta on suuri, 30 prosenttia. Vasta viiden vanhana norsu kykenee löytämään omin avuin syötävää ja voi pärjätä itsenäisesti. Pikkunorsujen kuolemia voitaisiin ehkä vähentää, jos niiden mummoja ei siirreltäisi työmailta toisille.
Onneksi jokaisella norsunpoikasella on myös auntie, eli toinen naaras, joka on kiinnostunut siitä. Kun omasta emosta otetaan vaikkapa verinäyte ja poikanen hermostuu, se juoksee heti tädin kylkeen turvaan.

Myös Afrikan luonnonvaraisten norsulaumojen tiedetään pitävän yhdessä huolta pienokaisistaan. On esimerkiksi havaintoja siitä, että muutkin naaraat kuin oma emo imettävät pienokaisia.

Villejä norsuja on kuitenkin vaikea tutkia – eikä 70-vuotiaaksi elävä laji ylipäätään ole helppo tutkimuskohde.
Luonnossa matriarkka johtaa norsulaumaa. Naaraat tulevat sukukypsiksi 15-vuotiaina, mutta useim­mat niistä aloittavat lisääntymisen vasta parikymppisinä. Ne voivat tulla kantaviksi viiden vuoden välein. Raskaus kestää lähes kaksi vuotta.
Naarasnorsuilla ei ole menopaussia. Niiden hedelmällisyys heikkenee 30 ikävuoden jälkeen, muttei ehdy. Norsumamma on todistetusti synnyttänyt peräti 68-vuotiaana. Aasian­norsut elävät usein yli kymmenen vuotta sen jälkeen kun ovat lopettaneet lisääntymisen.

Vaikka norsut voivat synnyttää vanhempina kuin ihmiset, niiden kehot vanhenevat keskimäärin samaa tahtia kuin meidän. Juuri tämä on Lummaan ryhmästä kiinnostavaa. Tiimi yrittää ratkaista ikääntymisen arvoitusta.
Mitä elimistössä tapahtuu, kun vanhenemme? Miksi rupsahdamme eri tahtia? Voiko elämänhistoria selittää, miksi yksi haurastuu nopeasti, toinen ei.
”Pystymme vaikkapa katsomaan, näkyykö stressitasoissa ja dna:n rapistumisessa se, kuinka paljon kukin norsu on sairastanut ja montako poikasta se on tehnyt. Lastensaantihan on iso kustannus”, Lummaa sanoo.
”Toivon, että opimme ennustamaan, mitkä yksilöt vanhenevat nopeasti.”

Äkkiä rupsahtavat ainakin stressaantuneille äideille syntyneet norsut. Ne myös synnyttävät itse nuorempina mutta saavat yhteensä vähemmän poikasia kuin muut, osoittaa Scientific Reports -lehden artikkeli vuodelta 2015.

Työnorsulle huonoin aika syntyä on sadekaudella kesä–elokuussa, jolloin täysikasvuiset painavat raskaimpia päiviä savotoilla. Tuolloin niiden ulosteista löytyy eniten jäämiä stressistä kertovasta glukokortikoidista.
Lummaa on käynyt Myanmarissa kymmenkunta kertaa. Syrjäisissä metsissä, joihin pääsee vain erikoisluvalla, työskentelee nykyään 2 500 norsua.


Myanmarin työnorsut tekevät kevyttä työtä 17-vuotiaaksi ja raskaampia urakoita 55 vuoden eläkeikään asti. (KUVA: Virpi Lummaa)

Luonnon kannalta norsut ovat parempia kuin isot metsätyö­koneet. Viidakot säilyvät monimuotoisina, kun maastoa ei jyrätä konevoimin, vaan väkivahvat eläimet kiskovat järeät rungot pois polkuja pitkin.
Juhtia ohjaavat ratsastajat. Tähän suhteeseen liittyy paljon ongelmia, Lummaa toteaa. Norsut on perinteisesti alistettu julmin ottein. Moni poikanen kuolee, kun se erotetaan emosta ja opetetaan kantamaan ihmistä. Viisivuotiaaksi asti se on juoksennellut villinä ja vapaana, ja yhtäkkiä se pakotetaan kuriin.
Osa norsuista on syntynyt vankeudessa, osa on pyydystetty luonnosta. Vangiksi jääminen on eläimille järkytys, jonka seuraukset ilmenevät pitkään stressihormonien suurina määrinä ja huonona syntyvyytenä.

Norsut saavat tehdä kevyttä työtä 17-vuotiaaksi asti. Sitten niiltä vaaditaan täyttä panosta 55 vuoden eläkeikään asti. Naarailla on parin vuoden äitiys­loma, ja ne imettävät poikasiaan työmaalla kunnes nämä ovat noin nelivuotiaita.

Aikaisemmin norsun ja ratsastajan suhde oli elinikäinen. Nykyisin hakkuilla käytetään kausityöläisiä, jotka vaihtuvat. Siinä miten kukin heistä saa neljän tonnin painoisen ratsunsa tottelemaan, on isoja eroja. Jotkut käyttävät ronskisti väkivaltaa.
Lummaata onkin arvosteltu siitä, että hän tutkii eläimiä, joita kohdellaan kaltoin.
”Tutkimukseni ei muuta sitä, pidetäänkö norsuja töissä vai ei. Voimme selvittää, millainen käsittely altistaa eläimiä stressille ja mikä olisi lempeämpi vaihtoehto. Ryhmääni kuuluva Jennie Crawley tekee Turussa väitöskirjaa siitä, miten ratsastajien käytös vaikuttaa norsujen stressi­hormonitasoihin.”
Lisäksi Lummaan ryhmä on järjestänyt kursseja pehmeistä koulutusmenetelmistä, jotka perustuvat palkitsemiseen.

Tutkijoita auttaa se, että norsut ovat ihmisiin tottuneita. Ne antavat ottaa verinäytteen hermostumatta ja sallivat mitata maharasvansa paksuutta. Ihan kaikki ei kuitenkaan onnistu.
Myanmarin norsut näet viettävät yönsä ja vapaa-aikansa omissa oloissaan metsässä. Silloin ne syövät mitä haluavat ja parittelevat kenen kanssa tahtovat – eivätkä siedä tarkkailijoita.
Lummaan tuttu yritti seurata salaa, mitkä norsuista pitävät poikasista huolta. Hän joutui raivostuneen emon jahtaamaksi ja pakeni pian takaisin ihmisten ilmoille.

”Norsu on ongelmallinen laji eläintarhoissa, sillä poikaset eivät pysy niissä hengissä. Yksi syy on, etteivät eläimet saa elää perheryhmissä eikä kokemattomilla naarailla ole auttajia. Jos minulta kysyttäisiin, kieltäisin norsujen pitämisen tarhoissa.”
Samaan hengenvetoon Lummaa ihmettelee nykypäivän suomalaista käytäntöä, joka panee äidit tai isät hoitamaan vauvoja yksin kotona vuoden tai kaksi.
”Tämä on ihan uutta ihmisen evoluutiossa. Pitkän historiamme ajan lastenhoitoon on osallistunut koko kylä. Ei ole ihme, jos joku ei pärjää kotiäitinä.”

Mummohypoteesi selittää elämän menopaussin jälkeen

  •   Yleensä eläimet ovat lisääntymiskykyisiä koko aikuisuutensa, mutta ihmisen, miekkavalaan ja lyhyteväpallopäävalaan naaraat voivat elää pitkään menopaussin jälkeen.
  •   Mummohypoteesin mukaan isoäidit edistävät lastenlastensa selviämistä.
  •   Vanhojen naaraiden antamasta lastenhoitoavusta on havaintoja myös monilla lajeilla, joilla ei ole menopaussia. Niitä ovat norsut, leijonat ja monet kädelliset.
 
 
 
 
Prof. Virpi Lummaa. Photo by John Jackson

Lue koko juttu: HS Tiede 12.5.2017

Evoluutiobiologi haluaa tietää, miten luonnonvalinta vaikuttaa ihmissukuun.

Moni suomalainen huippututkija lähtee ulkomaille, mutta Virpi Lummaa palasi Turkuun vietettyään maailmalla melkein kaksi vuosikymmentä. Hän sai viiden vuoden professuurin Suomen Akatemialta ja jätti vakinaisen työpaikan Sheffieldin yliopistossa.

Lummaata kiehtoi mahdollisuus omistautua täysin tutkimukselle. Britanniassa hän olisi joutunut opettamaan ison osan ajastaan.

Lisäksi tärkeä houkutin oli mummo. Kun oma äiti asuu lähellä, kahden pienen pojan yksinhuoltajan arki helpottuu huomattavasti.

Näin toteaa tutkija, josta on tullut kansainvälisesti tunnettu niin sanotun mummohypoteesin ansiosta. Sen mukaan isoäidit edistivät lastenlastensa selviämistä hengissä menneinä vuosisatoina, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta.

Lummaa vahvisti tämän vanhojen kirkonkirjojen avulla. Suomen papit ovat vuodesta 1686 lähtien kirjanneet niihin vihityt, syntyneet, kuolleet ja usein myös satotietoja.

Aineisto, jota Lummaa käyttää, kattaa 15 sukupolvea suomalaisia 1700-luvulta nykypäivään. Sen kokoamisen aloittivat aikoinaan lintutieteilijät Erkki Haukioja ja Risto Lemmetyinen. Heitä innosti sukututkimus ja etenkin poikuekoon vaihtelut linnuilla.

Kun Lummaa sai paperit haltuunsa, hän teki niistä ensin gradun, sitten väitöskirjan ja myöhemmin ryhmänsä kanssa lukuisia muita tutkimuksia. Kaikissa on keskeistä poikuekoon vaihtelu – ihmisellä.

Hän oivalsi varhain, että ihmistä voi tutkia lajina, johon pätevät biologian lainalaisuudet aivan kuten kaikkiin muihinkin eliöihin.

Meihinkin sopii evoluutioteorian oppi luonnonvalinnasta. Se suosii yksilöitä, jotka onnistuvat elinaikanaan kasvattamaan eniten jälkeläisiä. Tämä selittää myös mummojen, eläinkunnan kummajaisten, olemassaolon. Lähes kaikilla lajeilla naaraat jatkavat lisääntymistä kuolemaansa saakka, mutta naiset lopettavat vaihdevuosiin.

”Väitöskirjaa kirjoittaessani kävin puhumassa siitä biologien kokouksissa. Olin yleensä ainoa, joka käsitteli ihmisiä. Kuulijoita riitti, mutta tunsin, että esitykseni oli hupipätkä, kuin uutisten loppukevennys.”

Nyt on toisin. Yhä useammat tutkijat ovat alkaneet pohtia ihmistä evoluutiobiologian näkökulmasta.

Lummaa kollegoineen selvittää parhaillaan sitä, miten luonnonvalinta on muuttunut, kun yhteiskunta on modernisoitunut. Suuri käänne tapahtui 1800-luvulla isorokkorokotusten ansiosta: lapsikuolleisuus pieneni, perheiden lapsiluku laski, eikä luonnonvalinta enää määrää, kuka jää henkiin.

”Ennen rokotusten aikaa isorokko saattoi tappaa muutamassa viikossa jopa kolme lasta samasta perheestä”, tutkija kertoo. Hänen onkin vaikea ymmärtää niitä tämän päivän keskustelijoita, jotka kyseenalaistavat rokotukset.

Myös hyvinvointivaltiossa poikuekoko vaihtelee. Siinä, kuinka paljon eri ihmiset siirtävät geenejään eteenpäin, on yhä melkein yhtä isoja eroja kuin esiteollisessa Suomessa.

Lummaata kiinnostaa, miten populaatio muuttuu, kun osa porukasta ei lisäänny lainkaan. Hän toivoo saavansa viimeisimmistä sukupolvista geenitietojakin tutkimukseensa.

Toinen häntä kutkuttava kysymys on, miksi jotkut rupsahtavat nopeammin kuin muut. Amerikkalaisessa tutkimuksessa osa 38-vuotiaista koehenkilöistä oli vireitä kuin kolmikymppiset, mutta osa sinnitteli 60-vuotiaan kropassa.

Tähän ei löydy vastausta kirkonkirjoista, vaan toisesta aineistosta, jonka sattuma lahjoitti Lummaalle. Myanmarilainen eläinlääkäri kertoi hänelle rekisteristä, joka sisältää tarkat tiedot 10 000 metsätyönorsun terveydestä sadan vuoden ajalta. Viidakoissa työskentelee yhä 2 500 norsua.

Onnenpotku avasi huimia näkymiä. Tutkijoilla on käytössään viiden sukupolven verran norsujen historiaa. Lisäksi he voivat mitata vaikkapa stressihormonien määrää tai solujen dna:n kuntoa samojen sukujen eläviltä jälkeläisiltä ja arvioida tuloksia niiden työnteon ja sairastelun valossa.

Ryhmä haaveilee ratkaisevansa kehon rappeutumisen arvoituksen, eli sen, miten elimistö ikääntyy ja dna rapistuu eri yksilöillä.
 

Paluumuuttaja ja koirien kasvattaja

Virpi Lummaa, 43, on akatemiaprofessori Turun yliopistossa.
Väitteli Turun yliopistossa vuonna 1999 siitä, miksi Turun saaristossa syntyi ennen puolet enemmän kaksosia kuin muualla Suomessa.
Työskennellyt tutkijana Cambridgen yliopistossa, Berliinissä Wissenshaftskolleg-instituutissa ja Sheffieldin yliopistossa.
Juoksee torstaisin kymmenhenkisen tutkimusryhmänsä kanssa Aurajoen rannalla.
Kasvattaa newfoundlandinkoiria. Meneillään on kuudes sukupolvi. Parhaillaan Lummaalla on yksi koira kotona ja kaksi sijoituksessa.
Virpi Lummaa (KUVA: Vesa-Matti Väärä)

Menikö luonnonvalinnalla jotain pieleen: Miksi nainen elää menopaussin jälkeen lähes saman mokoman vaikkei voi saada jälkeläisiä? Kysymys on kutkuttanut evoluutiobiologi Virpi Lummaan mieltä jo vuosia. Hän on myös löytänyt kysymykseensä vastauksen. Mutta se herätti vain tukun uusia kysymyksiä.
Lue lisää Aurora-lehden numerosta 1/2017 (suomeksi; in Finnish)

Palkitun akatemiaprofessorin Virpi Lummaan tutkimus ottaa askeleen kohti nykypäivää. Lummaa ryhmineen on vuosien ajan penkonut Turun seudun saaristopitäjien kirkonkirjoja. Tutkijat ovat jo saaneet tuloksia esimerkiksi siitä, millainen rooli isoäideillä oli esiteollisen ajan Suomessa.

Lummaa uskoo, että laajentamalla tutkimusta nykyhetkeen saadaan uutta tietoa evoluutiosta eli luonnonvalinnasta.

– Päivitämme aiemmin kirkonkirjoista keräämiämme tietoja nykyaikaan asti, Lummaa kertoo. Tutkimme, miten luonnonvalinta on muuttunut, onko se vaihtanut suuntaa tai jopa loppunut, kuten jotkut väittävät.

Vaikka Lummaan tutkimusaineisto on supisuomalainen, hän on aiemmin asunut ja tehnyt tutkimusta Britanniasta käsin. Lummaa tuli loppukesällä Suomeen akatemiaprofessoriksi asuttuaan Britanniassa 16 vuotta. Nyt hän asuu perheineen Kaarinassa ja vetää kansainvälistä tutkijaryhmää Turun yliopistossa.
 

Lummaa kehuu, että suomalaiset kirkonkirjat ovat ainutlaatuisia.

–  Suomessa on ollut ahkerat papit, jotka ovat kirjanneet tietoa perunanistutuksesta ensimmäisiin valkovuokkoihin ja kurkien tuloon.

Vanhat kirkonkirjat paljastavat, miten luonnonvalinta eli evoluutio vaikuttaa ihmisiin. Mitkä asiat vaikuttavat siihen, montako lasta perheeseen syntyy? Miten esimerkiksi lapsuuden niukat elinolot vaikuttavat myöhemmin elämässä?

Lummaan apuna on iso joukko tutkijoita, jotka keräävät aineistoista tietoja. Apua todella tarvitaan, sillä kirkonkirjoista kerätyt tietomäärät ovat massiivisia. Aineisto ulottuu yli 350 vuoden taakse. Se tarkoittaa, että dataa on yli 15 sukupolven ajalta.

– Osa perheistä tavallaan kuolee sukupuuttoon ja osa selviää ihan nykypäivään saakka, Lummaa kertoo.

Kun Lummaa aiemmin tunsi aineistosta jopa yksittäisten perheiden kohtalot, enää se ei ole mahdollista.

– Aineistoa on jo noin 90 000 ihmisestä, hän kertoo.

Mukana aineistoja penkomassa on ihan tavallisiakin ihmisiä. Lummaa on palkannut sukututkijoita apureikseen kirkonkirjoja tutkimaan. Eräs Helsingissä asuva 80-vuotias eläkeläismies on auttanut jo 15 vuoden ajan aineistonkeruussa.

Tutkijoita kiinnostavat ihmisten syntymät ja kuolemat ja kaikki siltä väliltä: lapsiluku, kyseisen vuoden ruissato, ihmisten ammatit, kuolinsyyt...

–  Aineiston kerääminen on melkein kuin salapoliisityötä. Perheiden vaiheita pitää seurata, kun ne muuttavat pitäjästä toiseen, Virpi Lummaa kertoo. Esimerkiksi rippikirjojen avulla voidaan seurata, ketkä tutkimusaineistoon kuuluvista ihmisistä ovat olleet tiettynä vuonna elossa ja missä he ovat asuneet. Kerätyt tiedot pitää koodata tietokantaan. Vasta sitten päästään tarkastelemaan tilastollisia ilmiöitä. Lummaa on kiinnostunut nimenomaan yleisistä ilmiöistä, ei niinkään poikkeuksista. Aineistosta on jo paljastunut esimerkiksi, että isoäitien apu auttoi lastenlapsia selviämään hengissä esiteollisessa Suomessa.

– Myös esimerkiksi isorokkorokotusten vaikutus lapsikuolleisuuden pienenemiseen näkyy selvästi, Lummaa kertoo.

Tutkijoilla on käytössä myös satotietoja kunkin vuoden ruissadoista. On selvinnyt, että huonoina satovuosina syntyneet kärsivät myöhemminkin elämässään muita enemmän, jos elinolot olivat huonot.

Seuraavaksi tarkoitus on siis selvittää, miten moderni ympäristö vaikuttaa ihmisen evoluutioon.

–  Monesti törmää väittämiin, ettei nykyihmistä kannata tutkia evoluution näkökulmasta. Kysytään, mitä kertoo evoluutiosta, jos tutkii nykyajan turkulaisia, Lummaa sanoo. Esimerkiksi kuuluisa antropologi, luontodokumenteista tuttu sir David Attenborough on väittänyt, että rokotukset ja terveydenhuolto ovat pysäyttäneet evoluution.

– Väittämä on väärä, Lummaa tyrmää. Hänen mukaansa evoluutio ei ole loppunut, vaan se saanut uusia muotoja.

– Minua kiinnostaa se, mihin ollaan menossa ja mitä tapahtuu nyt, Lummaa tiivistää.

Tutkijat aikovat yhdistää kirkonkirjojen sukupuut moderneihin geneettisiin menetelmiin.

–  Se ei ole mitään scifi-tiedettä, vaan jokapäiväisen elämämme yhdistämistä hitaisiin muutoksiin koko väestön kokoonpanossa, Lummaa painottaa.

 

Lummaa haluaa tutkia muun muassa, miten parinvalinta ja syntyvyys ovat muuttuneet. Hän antaa esimerkin. Vaikka lapsikuolleisuus on nykyään Suomessa lähellä nollaa, yhä useampi saa vain yhden lapsen. Moni jää kokonaan lapsettomaksi.

– Se on silloin hänen geeniensä loppu, Lummaa huomauttaa. Toisaalta osa ihmisistä saa nyky-Suomessakin lapsia kolme, neljä tai vaikka täyden tusinan. Näin toiset geenit yleistyvät ja toiset harvinaistuvat.

–  Niin kauan kuin kaikki eivät saa sitä kahta lasta eivätkä elä juuri yhtä kauan kuin toisetkin, välillämme on vaihtelua siinä, miten paljon saamme geenejämme seuraavaan sukupolveen. Ja sitä myötä on tilaa evoluutiolle ja luonnonvalinnalle, Lummaa sanoo.

Lasten saantiin ja parinvalintaan vaikuttaa nykyään sekin, sattuuko sopivaa kumppania osumaan kohdalle.

– Parin löytäminen tuntuu olevan aika vaikeaa vieläkin.

Lummaa huomauttaa, että erityisesti muuttoliike vaikuttaa tulevaan väestöön. Vielä esimerkiksi 1700–1800-luvuilla väestö liikkui paljon vähemmän.

–  Kukapa osaisi arvata, miltä turkulaiset näyttävät 15 sukupolven kuluttua – mutta voimme kyllä ennustaa, miten väestö tulee muuttumaan.

Professori ei suostu veikkaamaan, miltä kaukaisen tulevaisuuden turkulainen näyttää.

Mutta aineiston perusteella voidaan tarkastella vaikkapa, miten yleisille taudeille tai hedelmöitymisongelmille altistavat geenit leviävät seuraavissa sukupolvissa.
 

Virpi Lummaa TS Timo Jakonen
Among the Asian elephants, the grandmothers have a significant role. They ensure the survival of the calves and breeding success for their daughters, new research shows.

Podcasts

Back in 2007, the European Commission established the European Research Council with the mission to encourage excellent frontier research in Europe through competitive funding, supporting top researchers across all fields and of any nationality. Since then, the ERC has had a considerable impact on the European research landscape. In almost ten years, it has funded almost 7,000 researchers and thereby supporting more than 40,000 team members. Its support has been acknowledged in close to 100,000 international scientific journal articles. 

In 2017 the European Research Council will mark its 10th anniversary, an important milestone in making Europe a global centre of excellence in research. It is time for celebrations in Brussels and all across Europe and for reflection on the past decade and on the future.

"Getting the ERC award was really critical to actually build your own team so that you have a lot of talented people working together," says Virpi Lummaa, Professor at University of Turku (Turun yliopisto), Finland. She is holding an EU-funded ERC Consolidator Grant (Elephant Project: How elephants grow old? Learn more about the Myanmar Timber Elephant Project.
 

Virpi Lummaa
Professor at University of Turku, Finland
Starting Grant 2007 and Consolidator Grant 2014

BIOGRAPHY
Virpi Lummaa holds an Academy of Finland Professorship at the University of Turku, Finland. She is interested in ageing, lifespan and natural selection in contemporary human populations, looking at evolutionary, ecological and demographic factors. At present, Prof. Lummaa also focuses on senescence patterns of the Asian elephant, a long-lived mammal that offers unique opportunities to address ageing mechanisms. Her latest findings highlight the significant role that elephant grandmothers play to ensure the survival of the calves, providing vital baby elephant care comparable to childcare in human communities across the world.

TRANSCRIPT
Well, when I was a kid I really really loved animals and I thought what I would be doing is going to some adventure in a jungle and study animals there. I wanted to follow my great hero - Jane Goodall and go to study chimpanzees somewhere in Africa. But I discovered, there is no opportunities to study chimps in my University, so I end up working on humans which was kind of close enough cause it’s closest relative so that’s how I got into biology.
What was really fascinating me about humans is the life history and particularly women. „Why did I stop having children half way through the potential lifespan and have menopause?” And that’s really an revolutionary puzzle because no other specie is practically has that trade.

There’s two key questions there: „why do we live as long as we do and reproduce as long as we do?”, and then secondly: „why is there such enormous variation between different individuals and how and what age they do that?” So to study these questions what I needed was to be able to know detail life events of lot of individuals from birth to death. And to achieve that, what I’ve started doing was going to church archives and building pedigrees of people and studying those records.
What we discovered was that, actually living beyond that menopause age was beneficial for women because the grandmothers, as it turns out, provide really key help in the family in raising those children, so if the grandmothers continue living for long enough time, they are actually more successful in passing on their genes to the next generation. Because that way, they can assist the next generation to successfully raise their children.
I’m actually a single parent of two little kids and I also breed dogs so I have a lot of dogs as well. And basically juggling the career and science having kids, having dogs it’s not very easy and I've very recently been able to move back from UK to Finland and it’s been fantastic because now I’m more close to my mother and she’s able to help me with raising kids and raising dogs and being a scientist.
Getting the ERC award was really critical to actually build your own team so that you have a lot of talented people working together. We even go for run together every week to discuss our result its and was a bit hassle in Finland in winter pot. I guess I like adventures.
I love being back home, I like having my family back together every weekend, seeing the extended family. I believe in humans actually living in big social groups so I’m glad reunited with my group.

Photography: Kacper Pempel
Interview: Adam Easton

Learn more about the ERC at https://erc.europa.eu/. #ERC10yrs

ERC 10th Anniversary Celebrations website

Professor Virpi Lummaa talks about her research on human evolution in the Provincial Archives in Turku, Finland. (in Finnish)
Source: Turun Sanomat, Digimakasiini 27.11.2016. Reporter: Anna Kuusela / TS

Akatemiaprofessori Virpi Lummaan tutkimusalue ulottuu suomalaisista kirkonkirjoista Myanmarilaisiin norsuihin. Turun Sanomien toimittaja Anna Kuusela haastattelee Virpi Lummaata Turun maakunta-arkistossa.
 

 
 
 

Academy Professor Virpi Lummaa gives a talk on human evolution

Virpi Lummaa's talk at the Aboagora symposium on human evolution (link to the presentation)

In Old Norse mythology the characters called Norns rule the destinies of both gods and humans. The eldest of these Norns is Urðr, the Norn of fate. In Norse mythology, humans were created as incomplete and without fate. It was only the actions of the Norns that gave humans fate and made them complete. Humans would have neither complete free will nor were they constrained completely by fate. There is neither free will nor unalterable fate.

Aboagora 2016 discusses the multiple understandings of fate by exploring how agency is understood in relation to the past.

Our keynote speakers and performers include:

Pekka Haavisto, Member of Finnish Parliament
tenor Topi Lehtipuu together with Hannu Salmi, Professor in Cultural History
Virpi Lummaa, Academy Professor, Evolutionary Biology and Ecology
Riem Spielhaus, Professor, Dr., Islamic Studies

Virpi Lummaa in Aboagora Turku Finland 16.6.2016. Photo by Otto Väätäinen
Virpi Lummaa in Aboagora Turku Finland 16.6.2016. Photo by Otto Väätäinen

Sattuma vaikuttaa monin tavoin luonnon eliöihin, niin eläimiin kuin ihmisiinkin. Miten ympäristön vaihtelu vaikuttaa niinkin erilaisiin ilmiöihin kuin eläinten parinvalintaan ja 1700-luvun suomalaisperheiden pärjäämiseen? Miksi lapsiluvut vaihtelevat tämän päivän Suomessa, ja onko kumppanin löytäminen tai vaihtaminen vain sattumaa?

Interesting links

Elephant Project's website

Elephant Project (ERC-2014-CoG 648766 / Virpi Lummaa at the University of Turku, Finland) studies the causes of variation in health, survival and reproduction using longitudinal demographic data recorded over the past century, combined with new physiological, physical and behavioural data collected from live individuals. The project aims to provide new solutions to elephant management and healthcare in order to optimise the balance between working ability, survival and fertility, and to minimise calf deaths. This will lead to a self-sustaining working population, which will avoid the need to bolster the captive population with elephants captured from the endangered wild population.