Suomen alueella asuneet ihmiset eivät ole koskaan olleet yhtenäinen joukko samankaltaisia yksilöitä. Niin kulttuurimme, kielemme kuin perimämmekin on taustaltaan monimuotoista ja jatkuvassa muutoksen tilassa. Ihmiset, ideat, tavat ja sairaudet ovat aina liikkuneet alueelta toiselle ja jättäneet jälkensä väestöön. Suurprojektissa tutkijat selvittävät, kuinka nämä jäljet meissä näkyvät.

Ihmisen historia Suomessa alkaa jääkauden päättymisen jälkeen, eli noin 11 000 vuotta sitten. Sinne asti ulottuu myös suomalaisuutta kulttuurin, kielen ja genetiikan näkökulmasta tarkastelevan Human Diversity -tutkimuskokonaisuuden mielenkiinto.

Jääkauden jälkeen Suomen alueelle saapui ihmisiä kahdesta suunnasta. Lännestä nykyisen Norjan kautta tuli metsästäjä-keräilijöitä, jotka ovat mahdollisesti tulleet Norjaan nykyisen Iso-Britannian alueelta. Kaakosta nykyisen Venäjän alueelta taas saapui toisenlaisen metsästäjä-keräilijäkulttuurin edustajia.

– Tänne tuli kahta toisistaan geneettisesti poikkeavaa metsästäjä-keräilijäväestöä. Sitä emme tiedä, onko näiden ihmisten geenejä meissä edelleen, mutta se on mahdollista, kertoo evolutiivisen genomiikan professori Päivi Onkamo.

– Suomesta on löytynyt arkeologisia aineistoja vuosituhannesta toiseen, mikä viittaa siihen, että täällä on säilynyt asutusta siitä lähtien, kun tänne saapui ihmisiä, toteaa kielellisen ja biologisen ympäristöevolutiikan dosentti, kollegiumtutkija Outi Vesakoski.

Länsisuomalaiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. He ovat jopa hieman pidempiä kuin itäsuomalaiset.

Jos hypätään nykyaikaan, nähdään että Suomessa asuu edelleen keskenään melko erilaista väkeä. Nykyinen kahtiajako itäiseen ja läntiseen Suomeen on jopa niin syvä, että tutkijoiden mukaan voitaisiin puhua kahdesta eri kansasta. Erot näkyvät niin geeneissä, tautitaakoissa, murteissa kuin kulttuurissakin.

Länsisuomalaiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. He ovat jopa hieman pidempiä kuin itäsuomalaiset. Myös kulttuurin puolella on runsaasti eroja, jotka liittyvät esimerkiksi ruokaan, juhlatapoihin ja rakennustyyppeihin.

Voiko Suomen jakautuminen itä- ja länsisuomalaisiin olla perua jo 11 000 vuoden takaa? Tutkijoiden mukaan ei, sillä geenit, kielet ja kulttuurit ovat vaihtuneet alueella moneen kertaan. Se puolestaan on mahdollista, että monenlaisia kahtiajakoja on ollut pitkään, sillä Suomen alueelle on tullut esimerkiksi erilaisia viljelytapoja idästä ja lännestä.

Vesakosken johtamassa tutkimuksessa selvisi, että Suomen nykyinen kielellinen, geneettinen ja kulttuurinen kahtiajako itä- ja länsisuomalaisiin osuu todellakin maantieteellisesti osittain samoille alueille. Asia pystyttiin varmentamaan laskennallisissa tutkimuksissa, joissa hyödynnettiin tutkimuskokonaisuuden tarkkoja paikkatietoaineistoja. Kielellinen itäisyys näyttäisi ennakoivan myös kulttuurista ja geneettistä itäisyyttä ja toisinpäin.

– Kyseessä ei ole vain Suomea koskeva jakolinja, vaan jako näkyy laajemminkin Euroopan ja läntisen Venäjän alueella, Vesakoski kertoo.

Yksi Euroopan jakolinjaan vaikuttanut tekijä on Englannin, Tanskan ja Norjan kuningas Knuut Suuren valtakausi 1000-luvulla. Ihmiset liikkuivat vilkkaasti Knuutin valtakunnan sisällä ja vaikutteet levisivät valtakunnan vaikutuspiirin alueille. Tästä syystä peltoa viljeltiin tuon aikakauden Porvoossa samoilla menetelmillä kuin Englannissa, mutta jo Lappeenrannassa viljely oli aivan toisenlaista.

Suomessa jako on silti jyrkempi kuin muualla Euroopassa. On poikkeuksellista, että näin lähellä toisiaan elävät ihmiset ovat geneettisesti näin erilaisia. Etenkin, kun välissä ei ole vuoristoa tai muuta maanmuodostumaa, joka selittäisi asetelmaa.

– Euroopassa saa mennä puolen maanosan halki, ennen kuin erot ovat yhtä suuria kuin Suomessa muutaman sadan kilometrin etäisyydellä, toteaa genetiikan tutkijatohtori Elina Salmela.

Luonnonvalinta ei ole pysynyt yhteiskunnan muutosten perässä

Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat ovat kiinnostuneita erityisesti siitä, miten ihmisten väliset kontaktit ovat vaikuttaneet – ja vaikuttavat edelleen – kieleemme, kulttuuriimme ja perimäämme. Monitieteisessä tutkimuskokonaisuudessa kysymystä tarkastellaan laajan aineiston läpi – tutkittavana on niin muinaisgeneettistä aineistoa, kirkonkirjoja, murrekarttoja kuin arkeologisia löytöjäkin.

– Ihmisten väliset kohtaamiset muovaavat meitä eri tavoin. On tärkeää ymmärtää, miten yksilön sosiaalinen ja kulttuurinen tausta vaikuttaa siihen, kuinka hän pärjää elämässä. Esimerkiksi monet terveyteen liittyvät asiat, joiden kanssa kamppailemme nykyään, kumpuavat menneisyydestä ihmisten välisistä kohtaamisista. Ymmärtämällä näitä vaikutuksia voimme tehdä ennustuksia siitä, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden kannalta, sanoo evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa, joka johtaa tutkimuskokonaisuutta.

Tutkittavana on niin muinaisgeneettistä aineistoa, kirkonkirjoja, murrekarttoja kuin arkeologisia löytöjäkin.

Lummaan mukaan elämäntapamme on muuttunut viimeisten 200 vuoden aikana niin radikaalisti, että biologiamme ei ole pysynyt perässä. Teollisen vallankumouksen myötä suuri osa ihmisistä muutti maalta kaupunkeihin. Siirryimme heimoyhteisöistä ja ”koko kylä kasvattaa” -perhemalleista tiiviisiin ydinperheisiin, joissa on vähän lapsia.

– Aiemmin lapsikuolleisuus oli pullonkaula, joka vaikutti suvun jatkuvuuteen. Luonnonvalinta onkin johtanut monien sellaisten ominaisuuksien ja geenien yleistymiseen, joista oli apua vaikkapa vauvoille ripulitaudeista selviämiseen. Nykyään pullonkaulana on se, halutaanko lapsia ollenkaan tai onnistutaanko niitä saamaan. Tässä luonnonvalinta onkin vielä vähän jälkijunassa, sillä niillä tekijöillä, jotka ovat ennen auttaneet lapsia selviämään, ei ole enää juuri vaikutusta suvun jatkumiseen. Nykyisessä tilanteessa luonnonvalinnan kannalta olisi tärkeämpää edistää parinvalintaa ja hedelmällisyyttä kuin torjua lapsikuolleisuutta, Lummaa kertoo.

Itse asiassa niistä geeneistä, joista on vielä pari sataa vuotta sitten ollut vauvoille hyötyä erilaisia sairauksia vastaan, voi olla meille nykyisin haittaa. Esimerkiksi geeni ApoE 4 on aikanaan parantanut lasten henkistä selviämistä olosuhteissa, joissa ollut paljon lapsikuolleisuutta. Sama geeni kuitenkin lisää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin ja sen negatiivinen vaikutus korostuu nykyaikana, kun ihmiset elävät pidempään.

– Olisi mielenkiintoista tutkia, miksi mielenterveysongelmat säilyvät, vaikka niistä on väestölle niin paljon haittaa. Voisivatko nekin olla kytköksissä ominaisuuksiin, joista on ollut tai on edelleen hyötyä jossain toisessa elämänvaiheissa, huomauttaa Onkamo.

Sukulaisverkostot voivat vaikuttaa ihmisten menestymiseen

Euroopan tutkimusneuvosto myönsi Lummaalle syyskuussa 2023 arvostetun ERC Advanced Grant -rahoituksen, joka on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus. Rahoitus myönnettiin tutkimukseen, jossa tarkastellaan, kuinka yhteiskunnan suuret muutokset viimeisen 300 vuoden aikana ovat vaikuttaneet ihmisten sukulaisverkostoihin ja niiden kautta heidän menestymiseensä 1700–1900-lukujen Suomessa. Lummaa tutkii samoja kysymyksiä myös aasiannorsuilla, joiden populaatiot ovat kutistuneet dramaattisesti 50 vuodessa ihmisten toimien johdosta.

Lummaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että etenkin äidinpuoleisten isoäitien läsnäolo lisäsi pienten lasten selviytymismahdollisuuksia, sillä isoäidit hoivasivat lapsenlapsiaan. Hieman yllättäen iäkkäiden tai heikkokuntoisten isänpuoleisten isoäitien läsnäolo oli sen sijaan haitallista lastenlasten selviytymiselle.

– Tämä on voinut olla seurausta sama katon alla asumiseen liittyvästä kilpailusta. Vanhempien on mahdollisesti täytynyt jakaa rajalliset voimavaransa heistä riippuvaisten lastenlasten ja isoäitien kesken, Lummaa kertoo.

Yksi väestön liikkumisen näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen tapahtuma Suomen historiassa on ollut karjalaisten evakuointi sotien yhteydessä. Tutkijoiden mukaan asetelma on ollut kuin jättimäinen luonnonkoe: kokonaisen kylän asukkaat saatettiin siirtää asumaan eri puolelle Suomea. Jatkosodan aikaan evakuointi pyrittiin tekemään niin, että yhden kylän asukkaat saivat halutessaan pysyä yhdessä.

– Teimme eräässä tutkimuksessa kiinnostavan havainnon: karjalaiset asettuivat sitä todennäköisemmin asumaan pidemmäksi aikaa uudelle paikkakunnalle, mitä lähempänä alueen murre oli heidän omaa murrettaan. Ekologisilla tekijöillä, kuten maastonmuodolla, maaperällä tai ilmastolla ei ollut vaikutusta, Lummaa sanoo.

– Etukäteen oletimme, että maanviljelijä jää alueelle, jos ekologia on samanlaista, mutta näin ei ollut. Murre oli tärkein tekijä, vaikka totta kai se on yhteydessä samankaltaiseen kulttuuriin. Tämä tuloshan voisi ennakoida nykyajassa sitä, että Puolaan muuttaneet ukrainalaiset pakolaiset saattavat viihtyä siellä hyvin, kun taas Suomeen ei välttämättä jäädä yhtä mielellään, Vesakoski toteaa.

Yksilöitä tutkimalla monimuotoisuuden jäljille

Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat tarkastelevat ihmisten välisten kohtaamisten vaikutuksia hyvin laajasta näkökulmasta: aina Suomen esihistoriasta nykypäivään ja usean eri alan vinkkelistä. Silti myös pieniin yksityiskohtiin tai yksittäisiin ihmisiin kohdistuva tutkimus voi lisätä ymmärrystämme menneisyyden yhteisöistä.

– Menneisyyden yksilöitä tutkimalla voidaan löytää monimuotoisuutta, joka jää helposti piiloon, jos tehdään laajoja yleistyksiä suurten aineistojen perusteella, toteaa arkeologi, tutkijatohtori Ulla Moilanen.

Väitöstutkimuksessaan Moilanen analysoi uudelleen vuonna 1968 Hämeenlinnan läheltä Hattulan Suontaasta löydetyn, noin tuhat vuotta vanhan haudan. Hautaa oli pidetty aiemmin naisen ja miehen kaksoishautana tai vaihtoehtoisesti naisen miekkahautana, sillä haudasta oli löytynyt esineitä, joista osan tulkittiin kuuluneen naiselle ja osan miehelle.

Uudelleenanalyysi osoitti, että hautaan oli haudattu vain yksi vainaja, jolla oli ollut yllään aikakaudelle tyypillinen naisen asu ja vasemmalla lonkallaan kahvaton miekka. Moilanen alkoi kirjoittaa tutkimustaan olettaen, että kyseessä oli naisen miekkahauta.

Sitten tutkimus otti uuden suunnan. Haudan muinais-DNA:n analyysista vastannut genetiikan tutkijatohtori Elina Salmela huomasi, että vainajalla näytti olleen sukupuolikromosomiyhdistelmä XXY, eli Klinefelterin oireyhtymä. Oireyhtymää kantavat ihmiset määritellään yleensä syntymässä pojiksi, ja oireyhtymä on usein hyvin huomaamaton, mutta se voi aiheuttaa esimerkiksi rintojen kasvua, lihasmassan pienenemistä tai lapsettomuutta.

– Tutkimuksen DNA-tulos perustuu hyvin pieneen datamäärään, koska haudan ihmisjäännöksissä oli jäljellä vain vähän DNA:ta. Datan perusteella näytti kuitenkin todennäköisimmältä, että yksilö olisi ollut sukupuolikromosomeiltaan XXY, Salmela kertoo.

Tulos oli tutkijoille täysi yllätys, ja maailman mittakaavassa yksi ensimmäisistä muinais-DNA:ta hyödyntämällä löydetyistä XXY-yksilöistä. Muutama muukin XXY-yksilö löydettiin hyvin samoihin aikoihin Salmelan havainnon kanssa.

– Emme voi koskaan tietää, miten tämä henkilö on kokenut itsensä tai miten hän on identifioitunut. Geenit eivät määritä ihmisen sukupuoli-identiteettiä. Kromosomitulos kertoo, että vainajalla on todennäköisesti ollut miestyypillinen vartalo, mutta hänet on puettu aikakauden naiselle tyypillisiin vaatteisiin ja hauta on varustettu esineillä, joita yleensä löytyy sekä miesten että naisten haudoista. Haudan esineistö olisi joka tapauksessa poikkeuksellinen, vaikka haudatulla olisi jokin muu kromosomiyhdistelmä, Moilanen sanoo.

Näyttää siltä, että vainajaa on arvostettu rautakauden Suomessa henkilönä, joka saattoi ylittää binäärisiä sukupuolirajoja.

Haudasta löytyneet esineet viittaavat siihen, että vainaja olisi ollut yhteisössään hyvin arvostettu henkilö. Hänet oli aseteltu hautaan pehmeälle höyhenpeitteelle arvokkaiden turkisten ja esineiden kanssa.

– Hauta oli varustettu runsaasti ja huolellisesti, mikä kertoo siitä, että vainajaa on kunnioitettu ja arvostettu. Esineistö viittaa siihen, ettei vainajaa ole haluttu häpäistä pukemalla tämä naisen asuun, vaan hänellä on ollut hyvä sosiaalinen asema, Moilanen toteaa.

Suontaan hauta näyttäisi osoittavan, että sinne haudattua vainajaa on arvostettu rautakauden Suomessa henkilönä, joka saattoi ylittää binäärisiä sukupuolirajoja.

– Tutkimuksen julkaisun jälkeen useampi ihminen on laittanut meille viestiä siitä, miten hienoa on tietää, että heidän kaltaisiaan ihmisiä on ollut myös rautakaudella, Salmela kertoo.

Suomen kielen juuret kenties kaupankäynnissä

Suomen kieli – tai tarkemmin sanoen sen esimuoto, myöhäiskantasuomi – on rantautunut Suomeen mahdollisesti noin 2500 vuotta sitten. Vielä varhaisemmat suomen kielen juuret saattavat piillä kaupankäynnissä.

Helsingin yliopiston kielitieteilijät ovat viime vuonna esittäneet, että uralilaiset kielet olisivat levinneet ja kehittyneet erillisiksi kieliksi laajan Seima-Turbino-kauppaverkoston mukana. Euraasiassa pronssikaudella noin 2300–1700 eaa. vaikuttanut kauppaverkosto ulottui aina Keski-Mongoliasta ja Etelä-Siperiasta Itämerelle asti. Kauppaa käytiin etenkin pronssiesineillä.

– Oletuksena on, että kantaurali olisi levinnyt kauppaverkoston myötä, ja siihen kehittyneet murteet olisivat olleet yhteinen kaupankäynnin kieli. Koska kauppaverkosto oli laaja, ihmiset eri puolilla Euraasiaa tarvitsivat yhteisen kielen, Outi Vesakoski kertoo.

Suomen kielen muotoutumisen osalta yksi hurja tulkinta on, että nykyisen Suomen alueelle tulleet itämerensuomen kielen varhaisia muotoja puhuneet ihmiset olisivat olleet kielensä vaihtaneita baltteja. Väestöjen tiedetään vuorovaikuttaneen keskenään ja suomen kielessä on paljon balttilaisia lainasanoja.

– Väestö voi vaihtaa kielensä, jos toisesta kielestä tulee hyödyllinen ja sitä aletaan hiljalleen pitää arvokkaampana. Vähän samaan tapaan kuin tälläkin hetkellä monet Suomessa käyttävät työkielenä englantia ja erilaisille yrityksille annetaan englanninkielisiä nimiä, Vesakoski vertaa.

Myöhäiskantasuomi rantautui ensimmäisenä todennäköisesti Lounais-Suomeen, jonne siirtyi ihmisiä nykyisen Viron alueelta. Sieltä kieli levisi hiljalleen muualle Suomeen – ja todennäköisesti myös nykyisen Karjalan alueelta. Tosin vielä 1000 vuotta sitten itämerensuomalaisia kieliä puhuttiin vain Etelä-Suomessa – muualla maassa puhuttiin saamea tai jo hävinneisiin kielikuntiin kuuluneita kieliä.

– Jos Mikael Agricola ei olisi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla luonut Suomeen kirjakieltä, me puhuisimme varmaankin eri kieliä idässä ja lännessä, Vesakoski sanoo.

Tekoälyllä kiinni verkossa virtaaviin ideoihin

Ihmisten väliset kohtaamiset eivät tapahdu vain fyysisessä maailmassa, vaan ideat ja ajatukset leviävät myös tekstien ja nykyisin verkonkin välityksellä. Tekoälyä hyödyntävän kieliteknologian avulla on mahdollista tutkia, milloin jokin idea on syntynyt, missä se on vaikuttanut ja kuinka se on kehittynyt.

– Tutkimusryhmässämme tutkitaan tällä hetkellä esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä keskusteluja. Kieliteknologian avulla pystymme selvittämään, miten aiheesta puhutaan vaikkapa erikielisissä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Voimme katsoa muun muassa, päätyvätkö keskustelunaiheet uutisista someen vai toisinpäin, kertoo digitaalisen kielentutkimuksen professori Veronika Laippala.

Tekoälyä hyödyntävän kieliteknologian avulla on mahdollista tutkia, milloin jokin idea on syntynyt, missä se on vaikuttanut ja kuinka se on kehittynyt.

Tutkijoiden tavoitteena on tarkastella kieliteknologian avulla ihmisten monimuotoisuutta digitaalisessa maailmassa. Toisaalta tekoälyllä on tarkoitus myös vauhdittaa menneisyydestä kertovien aineistojen läpikäymistä.

– Olemme aiemmin tutkineet esimerkiksi 1700- ja 1800-lukujen ranskan- ja englanninkielisiä tekstejä. Maailmassa on valtavia määriä tekstejä, joita juuri kukaan ei ole lukenut. Meitä on kiinnostanut katsoa, mitä kaikkea sieltä löytyy: mitä yksittäiset ihmiset ovat ajatelleet ja mitä on kirjoitettu kirjoissa, jotka eivät ole olleet tunnettuja. Tätä samaa voisi tehdä Suomessa, siltä osin kuin tekstejä on digitoitu, toteaa kieliteknologian professori Filip Ginter.

Siinä missä Ranskassa ja Englannissa on digitoitu suurin osa teksteistä, joita on kirjoitettu viime vuosisatojen aikana, Suomessa digitointi ei ole ainakaan vielä samalla tasolla. Uutisten osalta tilanne on tosin Suomessakin hyvä, sillä sanoma- ja aikakauslehtiä on digitoitu varsin kattavasti.

TurkuNLP-tutkimusryhmään kuuluvat Laippala ja Ginter ovat kehittäneet koneoppimismenetelmiä, joiden avulla pystytään mallintamaan automaattisesti merkityksiä erilaisista teksteistä.

– Jos otetaan kaksi tekstiä, joissa käsitellään samaa aihetta, menetelmä pystyy tunnistamaan yhteyden, vaikka teksteissä käytettäisiin eri sanoja tai ne olisi kirjoitettu eri kielillä. Ja sama onnistuu paljon isommassakin mittakaavassa, Ginter kertoo.

Tekoälyn avulla on mahdollista verrata nopeasti yhtä tekstinpätkää vaikkapa kaikkiin muihin aiheesta kirjoitettuihin teksteihin. Historiallisiin teksteihin kohdistuva, näin laajalla skaalalla tehtävä ja tekoälyyn pohjautuva kielentutkimus on koko maailman mittakaavassa aika harvinaista.

– Ideoiden leviämistä Suomessa voisimme tutkia esimerkiksi niin, että kävisimme koneellisesti läpi kaikki halutun aikakauden digitoidut tekstit ja etsisimme asioita, jotka toistuvat. Toinen mahdollisuus olisi keskittyä yhteen teemaan ja katsoa, mitä kaikkea siitä on kirjoitettu, Laippala sanoo.

Yhtenä tavoitteena Laippalalla ja Ginterillä on selvittää, pystyvätkö he kieliteknologian ja pelkän kieliasun avulla tunnistamaan, missä päin Suomea erilaiset digitaaliset tekstit on kirjoitettu. Tällöin olisi mahdollista tarkastella, näkyykö suomalaisten jakautuminen itä- ja länsisuomalaisiin myös verkossa.

Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat haluavat muistuttaa, että globalisaatio ei ole täysin uusi ilmiö, vaan ihmiset, ideat ja ajatukset ovat aina liikkuneet alueilta toisille, jopa esihistoriallisena aikana. Tutkijat haluavat osaltaan murtaa sitä käsitystä, että suomalaisuus olisi jotakin ikivanhaa ja muusta maailmasta eristyksissä muotoutunutta.

– Meillä on ollut maahanmuuttajia ja monenlaisia ihmisten välisiä kohtaamisia läpi Suomen historian. On turha ajatella, ettei meitä niin sanottuja kantasuomalaisia kohta olisi ollenkaan, jos tänne muuttaa ihmisiä muualta. Ihmiset ovat aina tulleet ja menneet. Kulttuurimme, kielemme ja geenimme ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, Lummaa toteaa.

Kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos on yksi Turun yliopiston kuudesta temaattisesta kokonaisuudesta, jotka ovat tutkimuksen ja koulutuksen profiloitumis- ja vahvuusalueita. Suomen Akatemia on myöntänyt Human Diversity -kokonaisuudelle yliopistojen tutkimuksen profiloitumista tukevan Profi 7 -rahoituksen kaudelle 2023–2028.

Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Hanna Oksanen

Artikkeli on julkaistu Aurora-lehdessa 2/2023.

Other News

Virpi was given the inaugural Phoenix Award from the Turku Finnish University Society on Friday in recognition of and encouragement for her consistently creative and internationally high-quality re

We had the pleasure of hosting Silke van Daalen from the University of Amsterdam for three weeks this September. Silke is a PhD student working with Hal Caswell on identifying individual stochasticity in life-history traits of long-lived populations with a mathematical modelling approach, and came to learn about our dataset and how she might be able to use it in her work. We wish her the best of luck with the rest of her PhD studies, and hope to see her again soon!

Another year, another project meeting! This time we stayed on the beautiful island of Seili, again with the lovely people from the Myanmar Timber Elephant Project, for a few days of talks, drinks, and sauna. Needless to say, there is plenty of interesting and exciting work underway - keep your eyes peeled for the results, coming soon (hopefully) to peer-reviewed journals near you!
 

John Loehr with his workgroup received EUR 225.000 grant from Kone Foundation in 2016 for their project Learning from the past: the effect of forced migration from Karelia on family life.
Karelia-project had their kick-off meeting at the University of Turku 19.4.2017. Intense discussions, good spirit and a lot of inspiration among the team!

Menikö luonnonvalinnalla jotain pieleen: Miksi nainen elää menopaussin jälkeen lähes saman mokoman vaikkei voi saada jälkeläisiä?

Virpi Lummaa

Our multidisciplinary research team is looking for a post-doctoral researcher for a three-year project investigating life history, social integration and the influence of kin in forced migrants in a 20th century Finnish population.

The project is an exciting opportunity to investigate the consequences of forced migration of over 400000 people during World War II from an evolutionary ecology and sociology viewpoint. These migrants encountered much the same traumas and faced similar prejudices and resentment that current migrants face today, making the study of this population particularly appropriate to gain insight into the present and future of current migrants.
 

John Loehr with his workgroup received EUR 225.000 grant from Kone Foundation in 2016 for their project Learning from the past: the effect of forced migration from Karelia on family life.

The plight of migrants has come to the forefront recently as masses of people have migrated to Europe seeking asylum from predicaments faced at home. Many people in Finland seem to have forgotten that over 400,000 Finnish people had to abandon their homes in Karelia as a result of World War II. In this cross-disciplinary project, directed by John Loehr, an ecological scientist, biologists, sociologists, historians and demographic researchers study how enforced migration has affected family relations, having children, and integration into the community.

Kimmo Pokkinen is a man behind the Finnish church book data which he has been collecting for years. He had a big day recently and there was a fair reason to serve some birthday cake for him at the university. Congratulations!

Carly, Verane, Simon, Kimmo, Virpi, Jenni, Samuli, Martin, Mirkka

The research group spent three intense days having a brilliant Project Meeting in Tampere, Finland in August 2016. The venue was the most beautiful place by the lake, surrounded by the pristine Finnish nature. A perfect venue for the best conference ever! Special thanks to our hosts Jenni and Esko.
Photos from the Project Meeting in Kesämaa, Finland, August 2016. Photos by Esko Pettay / Wild TechPhotos Oy.

Virpi Lummaa's Group: Project meeting in Finland, August 2016. Photo by Esko Pettay

Virpi Lummaa is an outstanding evolutionary biologist and her work has led to significant advances in our understanding of the ecological causes and evolutionary consequences of variation in reproductive success and longevity. Her research on humans, based on detailed pedigrees, and birth and death records, revealed the selection pressures shaping life history in pre-industrial populations, and in so doing allowed for the first rigorous, scientific examination of human behavioural ecology. These findings have revealed the complex trade-offs shaping recent human evolution.
The Scientific Medal, Britain's zoological Oscar, is awarded to scientists with up to 15 years postdoctoral experience for distinguished work in zoology.

Virpi Lummaa Scientific Medal 2016 Zoological Society of London